Noin seitsemän metrin syvyydessä Indonesian Bali-saaren edustalla on muodostelmia, jotka voivat ensi silmäyksellä näyttää tavallisilta merenpohjan rakenteilta. Kalat uivat niiden välissä, ja pinnoille voi vähitellen kiinnittyä uusia meren eliöitä.
Riutoilla on kuitenkin poikkeuksellinen tausta. Ne sisältävät vainajien tuhkaa.
Brittiläinen Resting Reef -yritys on kehittänyt menetelmän, jossa tuhkausjäännökset sekoitetaan muihin materiaaleihin ja muotoillaan keinotekoisiksi riutoiksi. Tarkoituksena on luoda viimeinen leposija, joka paitsi säilyttää ihmisen muiston myös voi tarjota elinympäristön uudelle elämälle merenpinnan alla.
Uurnasta vedenalaiseksi riutaksi
Sen sijaan, että tuhka sijoitettaisiin perinteiseen uurnaan, se käytetään osana erityisesti suunnitellun riuttarakenteen materiaalia. Rakenteen muoto tarjoaa kaloille suojapaikkoja ja pintoja, joille korallit ja muut merieliöt voivat asettua.
Riutat sijoitetaan valituille merenpohjan alueille, joilla luonnolliset elinympäristöt ovat vaurioituneet. Yksi näistä alueista sijaitsee Tulambenin kylän edustalla Pohjois-Balilla. Siellä meriympäristö on kärsinyt pitkään muun muassa tuhoisista kalastusmenetelmistä.
Omaisille muistopaikka on samalla jotakin, joka muuttuu ajan myötä. Jokaiselle riutalle määritetään tarkka maantieteellinen sijainti, ja perhe voi seurata sen kehitystä valokuvien ja videoiden avulla. Balille matkustavat voivat myös käydä muistopaikalla snorklaten tai sukeltaen.
Viimeinen leposija, joka muuttuu ajan myötä
Ajatus haastaa perinteisen käsityksen hautapaikasta. Maalla sijaitsevan hautakiven tai säilytettävän uurnan sijaan muistomerkistä tulee osa elävää vedenalaista maisemaa.
Teknologiaa on kehitetty yhteistyössä SEA LIFE London Aquariumin kanssa. Yhteistyössä on tutkittu materiaaleja ja riuttarakenteita sen arvioimiseksi, miten ne toimivat meriympäristössä.
Ratkaisuun liittyy kuitenkin myös käytännön kysymyksiä. Tuhkan kuljettaminen maiden välillä, rakenteiden sijoittaminen merenpohjaan ja ympäristöhaittojen ehkäiseminen edellyttävät lupia ja huolellista suunnittelua. Keinotekoinen riutta ei myöskään automaattisesti hyödytä ympäristöä vain siksi, että se houkuttelee kaloja.
Monille lähellä kotia sijaitsevalla haudalla voi lisäksi olla merkitys, jota kaukana sijaitseva riutta ei koskaan voi korvata.
Ajatus herättää silti kiinnostavan kysymyksen siitä, miten haluamme tulla muistetuiksi.
Hautakivi pysyy paikallaan vuodesta toiseen, vaikka maailma sen ympärillä muuttuu. Muistoriutta sen sijaan muuttuu itse. Uudet eliöt kiinnittyvät sen pinnoille, kalat löytävät suojaa, ja siitä, mikä alun perin luotiin kunnioittamaan päättynyttä elämää, voi vähitellen tulla osa meren elämää