Kestäviä arkkuja ja uurnia esitellään mediassa usein täysin uutena ilmiönä. Hautausalalla työskennelleille todellisuus on pikemminkin päinvastainen; biohajoavia materiaaleja on ollut olemassa jo yli vuosikymmenen ajan. Se, mitä nyt tapahtuu, on jotain muuta: teknologia on viimein saavuttanut vision, ja muotoilusta on tullut tarpeeksi rohkeaa, jotta siitä voi aidosti tulla valinta.

Aikana, jolloin kestävä kehitys vaikuttaa kaikkeen energiantuotannosta ruokaan, myös hautausalan on ollut pakko muuttua. Mutta se, joka uskoo ympäristöystävällisten vaihtoehtojen olevan vain 2020-luvun ilmiö, on vain osittain oikeassa. Jo kymmenen vuotta sitten hiekasta valmistetut uurnat ja erityiset vesistöhautaukseen tarkoitetut uurnat olivat aktiivisessa käytössä. Ongelmana ei yleensä ollut itse ajatus, vaan se, että vaihtoehdot jäivät taka-alalle – niin valikoimassa kuin visuaalisessa ilmeessäkin.

Kun materiaalista tulee osa tarinaa

Tänään näemme muutoksen, jossa materiaalin ei odoteta vain katoavan luonnollisesti, vaan myös osallistuvan merkityksellisen tarinan luomiseen. Yksi puhutuimmista esimerkeistä on “Living Cocoon”, sienirihmastosta ja hampusta kasvatettu arkku. Toisin kuin perinteinen puu, jonka hajoaminen voi joissakin maaperissä kestää vuosikymmeniä, sieniruumisarkku integroidaan maahan vain 45 päivässä. Ruotsissa Fredahl Rydéns toimii tuotteen jälleenmyyjänä, vaikka sitä ei vielä löydy vakiona digitaalisista katalogeista.
Olemme aiemmin kirjoittaneet tarkemmin siitä, miten sieniruumisarkkujen teknologia toimii.

Kyse ei kuitenkaan ole vain sienistä. Uusia vaihtoehtoja syntyy jatkuvasti haastamaan perinteistä käsitystä siitä, miltä viimeisen leposijan tulisi näyttää. WURN käyttää luonnollisesti huovutettua lampaanvillaa, jonka pehmeä ja taktiilinen muoto luo orgaanisen ilmeen kaukana niistä kovista keramiikka- tai metalliuurnista, joihin monet ovat tottuneet. Samalla markkinoilla on myös esimerkiksi Beyond Life -uurna, joka valmistetaan perunatärkkelyksestä ja puukuidusta ja toimitetaan siementen kanssa. Tällöin tuhka istutetaan yhdessä siementen kanssa, jolloin muistopaikka voi muuttua koivuksi tai siniviolettien niittykukkien mereksi.

Estetiikka muutoksen moottorina

Miksi pahviarkkuja ei myydä kaikkialla, vaikka esimerkiksi Europakistan kaltaisia projekteja on ollut olemassa jo pitkään? Vastaus liittyy todennäköisesti sekä kypsyyteen että estetiikkaan. Aiemmat ympäristöystävälliset vaihtoehdot koettiin usein pelkistetyiksi tai jopa vaatimattomiksi.

Nykyiset ratkaisut omaavat aivan toisenlaisen visuaalisen voiman. Ne yhdistyvät luonnon kiertokulkuun ja vahvaan luontosuhteeseen, joka puhuttelee tämän päivän omaisia. Kyse ei enää ole vain “ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta”, vaan tietoisesta valinnasta, joka perustuu siihen, miltä esine todella näyttää ja tuntuu.

Ala liikkeessä

Kasvaneesta kiinnostuksesta huolimatta tarjonta on edelleen epätasaista. Hautaustoimistossa vierailevat omaiset ohjautuvat usein sen perusteella, mitä näyttelyssä esitellään. Jos kestäviä vaihtoehtoja ei tuoda esiin luonnollisena valintana, ne jäävät niche-tuotteiksi kaikkein valveutuneimmille asiakkaille.

Ero nykyhetkeen on siinä, että kysyntä alkaa tulla alhaalta ylöspäin. Kun media nostaa esiin arkkuja, jotka palautuvat nopeasti maaperään, tai uurnia, joista kasvaa puita, ala joutuu siirtämään omia asemiaan.

Kestäviä vaihtoehtoja on ollut olemassa jo pitkään. Mutta vasta nyt ne alkavat näyttää sellaisilta, joita ihmiset oikeasti haluavat valita.