Arve Ammerudin tädillä Lisellä ei ollut omia lapsia. Hän kuoli 92-vuotiaana, ja monet hänen ystävistään olivat jo menehtyneet. Hautajaisia suunniteltaessa Arve kuvitteli suuren kirkon, jonka etupenkeissä istuisi vain muutama ihminen.

Ajatus tuntui hänestä raskaalta. Hän halusi järjestää tädilleen arvokkaat jäähyväiset, mutta pelkäsi perinteisten hautajaisten vain korostavan sitä, kuinka harva läheinen oli enää jäljellä.

Norjan TV 2 reportaasissa hän kertoo, kuinka perhe päätyi toisenlaiseen ratkaisuun: keskusteluseremoniaan, jossa lähimmät omaiset kokoontuvat arkun äärelle muistelemaan vainajaa yhdessä.

Seitsemän läheistä kokoontui muistojen äärelle

Keskusteluseremonia on norjalaisen Jølstad-hautaustoimiston kehittämä toimintamalli. Perinteisestä hautajaistilaisuudesta poiketen, jossa osallistujat pääasiassa kuuntelevat pappia tai muuta tilaisuuden toimittajaa, seremonian keskiössä on ohjattu yhteinen keskustelu.

Perheenjäsenet voivat kertoa tarinoita, näyttää valokuvia ja kuunnella musiikkia, jolla oli merkitystä vainajalle. Tärkeintä ei ole osallistujien määrä tai tilaisuuden näyttävyys, vaan mahdollisuus muistella elettyä elämää yhdessä.

Arven perheessä tämä tarkoitti sitä, että seitsemän ihmistä kokoontui Lise-tädin arkun ympärille. He selasivat vanhoja valokuva-albumeita ja kertoivat hänen ajastaan Yhdysvalloissa sekä muistoista toista maailmansotaa edeltäviltä vuosilta.

Muistelu herätti myös naurua. Sen sijaan, että Lisen viimeisiä vuosia varjostanut muistisairaus olisi määrittänyt koko jäähyväistilaisuuden, esiin nousi muitakin vaiheita hänen elämästään.

Arve kuvailee kokemusta lämpimäksi ja arvokkaaksi tavaksi jättää jäähyväiset.

Vaihtoehto perinteisille hautajaisille

Jølstadin toimitusjohtaja Jan Willy Løken kertoo TV 2, että yhä useammat toivovat hautajaisilta mahdollisuutta huomioida vainajan persoonallisuus ja perheen omat toiveet.

Keskusteluseremonia on yksi tapa vastata tähän tarpeeseen. Se voi sopia erityisen hyvin tilanteisiin, joissa läheisiä on vähän, mutta myös perheille, jotka haluavat osallistua jäähyväisiin tavallista aktiivisemmin.

Yhteinen muistelu ei tietenkään ole uusi asia. Sitä tapahtuu jo monissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa. Jølstadin mallissa erityistä on se, että keskustelu muodostaa itse seremonian ytimen sen sijaan, että muistot jaettaisiin vasta varsinaisen hautajaistilaisuuden jälkeen.

Tämä ei tarkoita, että perinteiset hautajaiset olisivat väistämättä persoonattomia tai että pienellä osallistujamäärällä järjestetty tilaisuus olisi vähemmän arvokas. Mutta perheille, joille tavanomainen hautajaismuoto ei tunnu omalta, erilainen toteutustapa voi merkitä paljon.

Arve Ammerudille valinnassa oli lopulta kyse siitä, että jäähyväiset sopisivat hänen tätinsä elämään ja niihin ihmisiin, jotka olivat edelleen hänen lähellään.

Lähes tyhjän kirkon sijaan jäähyväisistä tuli hetki, jossa seitsemän ihmistä sai yhdessä kertoa, millainen ihminen Lise oli ollut.